Vietimme viime viikolla vappuviikonloppuna pitkän neljän päivän putken mökillä ensimmäistä kertaa tänän keväänä. Onneksi pahoja vaurioita ei talvimyrskyt olleet saaneet aikaiseksi, mutta merivesi oli kyllä ollut poikkeuksellisen korkealla. Mutta nyt taasen vesi oli huomattavan matalalla, hyvä kun juuri pääsimme soutaen salmen yli.
Minulle itselleni on aina suuri ilo ja nautinto tarkastella ja seurata luontoa, sen muuttumista ja monimuotoisuutta. Se tuo hyvää mieltä ja syvää mielenrauhaa. Varsinkin muuttolintujen saapuminen ja kevään herääminen on aina yhtä mielenkiintoista ja upeaa. Mustakurkku-uikut jo kaislikossa rakentelivat pesää täydellä tohinalla... Västäräkkejäkin jo näkyi, mutta pääskyset antoivat vielä odottaa itseään. Ruohosipulia sai jo kasvimaasta aamiaspöytää ja salaatin päälle, nam. Herkuttelimme myös grillaten ja mieheni itse savustamalla lohella ja mikä parasta – pystyi jo ruokailemaan ulkona. Huvimajakin tuli siivottua ja sisustettua Sofian kanssa. Myös Blackie nautti vapaudesta!
Huvimaja juhlakunnossa |
Oli myös ihanaa nauttia oman mökkisaunan ensimmäisistä leppeistä löylyistä ja viime kesän vihdatkin ’maistuivat’ saunojille. Saimme nauttia hyvien ilmojen lisäksi myös upeista auringonlaskuista, joista osan ottamistani kuvista haluan jakaa teidän kaikkien kanssa.
Oli mukavaa puuhastella ulkona, haravoida ja saada muutenkin jo vähän paikkoja kevätkuntoon. Mökillä tulee aina rentouduttua ja levättyä vaikka tekeekin paljon mutta raikas meri-ilma saa ihmeitä aikaan, myös ihossa. Ulkona olo on aina hyvää sisäisen ja ulkoisen kauneuden hoitoa! Myös unen laatu ja määrä on aivan eri luokkaa kun kotosalla.
Ilta-aurinko heijastuu mantereelle |
Mökin suursiivous ja kasvimaan laitto odottavat sitten Helatorstaiviikonloppuna. Tänään lähdemme perheen kanssa viettämään Äitienpäiväviikonloppua Tallinnaan vaikka sielläkin on käynyt monta kertaa, niin joistain syystä Tallinaan on aina kiva mennä. Aina löytyy uusia kivoja putiikkeja ja hyviä ruokapaikkoja ja kahviloita
Aurinko heijastuu |
Ihana meri |
Pilvien heijastus |
Salmi |
Roosaa |
Terkuin,
Leila
KAIKKI KUVAT (C) Leila Holmström 2012
Leila
KAIKKI KUVAT (C) Leila Holmström 2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti